Jyrki J.J. Kasvi Ennemmin naiivi ja väärässä kuin kyyninen ja oikeassa!

Raoistansa sen jo tonttu näki

  • Kaksi tonttua. C. F. Rajsfus, 1911.
    Kaksi tonttua. C. F. Rajsfus, 1911.

Koska salaliitot ovat nykyään hoteinta hottia, paljastan nyt yhden, josta ette ole vielä kuulleet mitään. Mikä todistaisikaan maailmanlaajuisen salaliiton olemassaolon paremmin kuin se, että se on pysynyt salassa. Se, ettet ole kuullut tästä salaliitosta mitään todistaa varmuudella, että se täytyy olla totta.

Toisin kuin NASAn organisoima “sala”liitto maapallon lättyyden salaamiseksi ja Bildenberg-ryhmän salaliitto maailmanvallan saavuttamiseksi, tästä salaliitosta ei ole kirjoitettu artikkeleita eikä kuvattu tv-dokumentteja. Se on nimenomaan SALAliitto.

Puhun tietysti tontuista. Tontut ovat täyttä totta, ja niistä kerrotut sadut pelkkää harhautusta. Kuka ottaisi vakavasti väitteitä satuolentojen olemassaolosta? Nerokasta!

Miksi muuten Saksa olisi toisessa maailmansodassa tuhlannut alppijoukkojaan Lapin puolustamiseen ja aseisti Suomea vielä kun Saksan oma Itärintama oli murtunut? Koska se turvasi saksalaisten pääsyn Korvatunturille, jonne rakentamaansa salaiseen kaupunkiin natsit olivat siirtäneet miehittämiltään alueilta ns Zürichin tontut salaisuuksineen ja kultakätköineen.

Miksi Neuvostoliitto ei miehittänyt Suomea vaan tyytyi YYA-sopimukseen? Koska YYA-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja siirsi Korvatunturin tonttukylän hallinnan Neuvostoliitolle. Tuo salainen lisäpöytäkirja on edelleen voimassa, vaikka Suomi ja Venäjä purkivat YYA-sopimuksen v. 1992 keskinäisellä noottien vaihdolla.

Niin kauan kuin Suomi noudattaa salaista lisäpöytäkirjaa, Suomella ei ole Venäjän taholta mitään pelättävää.

Tontut, homo nanus ovat ihmisen lähisukulaisia, pieniä ja ketteriä. Taitavia piileskelijöitä ja kärsivällisiä tarkkailijoita. Kokeneina salaisuuksien vartijoina tontut ovat taitavia urkkimaan muiden salaisuuksia.  Mikään salaisuus ei ole turvassa, jos tontut laitetaan asialle.

Tonttujen avulla Venäjä on kerännyt aineistoa kaikista maailman taloudellisista ja poliittisista johtajista. Aina kun tonttusalaliitto on uhannut paljastua, toimittaja on löytänyt yöpöydältään kirjekuoren, jonka sisältöä hän ei missään tapauksessa ole halunnut julkisuuteen.

Jopa Yhdysvaltojen presidentistä tontut ovat keränneet niin raskauttavaa materiaalia, että hän on valmis tekemään mitä tahansa pitääkseen sen salassa, vaikka repimään maan ideologisesti kahtia ja tuhlaamaan valtion rahat turhaan rajamuuriin teiden ja ratojen kunnostamisen asemesta.

Yhdysvaltojen viime aikojen poliittisen tilanteen luulisi riittävän vakuuttamaan epäileväisimmänkin tuomaan, että jokin salaliitto on kaapannut maassa vallan. Ja sitten on tietysti Brexit, johon tontut ovat ilmiselvästi sekaantuneet. Mikään muu ei pysty selittämään Iso-Britannian poliittista kaaosta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Enpä ollut kuullut tästä aiemmin, joten ...

"Niin kauan kuin Suomi noudattaa salaista lisäpöytäkirjaa, Suomella ei ole Venäjän taholta mitään pelättävää."
Tämä oli joka tapauksessa lohdullisa kuultavaa.

Käyttäjän DanielaStannarhr kuva
Daniela Stannarhär

Kautta historian ovat kansansuosion, vallahimon ja vaurauden myrkytyksen saaneet ihmisapinat osoittaneet taipumusta saada aikaan sekaannusta ympärilleen ajaakseen vain omia tarkoituksenhakuisia päämääriään. Salaa tai avoimesti ja kaikilla mahdollisilla variaatioilla. Onneksi me tavalliset tontut emme ole niin sinisilmäisiä. Osaamme kirjoittaa ja lukea myös rivienvälistä. Logiigan perussääntöjen mukaan osaamme myös eroittaa valheuutiset johdattelevista valheuutisista, varsinkin valtamediassa. Nykyisin on myös helpompaa löytää tuoretta informaatiota uutisoinnin osalta myös ulkomailta. Erityisesti niiden uutisten osalta, jotka valtamedia sivuuttaa ja jättää tarkoituksenhakuisesti mainitsematta. Ilmastonmuutoksen huumassa on jäänyt huomioimatta HAARP. (High Frequency Active Auroral Research Program, lähin löytyy Nato/Norja ja selitys Wikipedia) Vaikutukset sääolosuhteisiin maailmanlaajisesti ovat kuitenkin huomattavia ja tutkimukset ovat tietysti salaisia, koska laitteistoa voidaan käyttää myös sotilastarkoituksiin. Korvatunturi on tietysti ensimmäinen mahdollinen iskukohde, johtuen tonttujen päämajan sijainnista. Eduskuntavaaleissa ns. “vale-tontut” yrittävät kyllä osoittaa luotettavuutensa, mutta onneksi oikeat tontut osaavat eroittaa jäkälän sammaleesta ja aidon lähdeveden suonsilmän sameasta vedestä.
Daniela Stannarhär Korpela, (ps. olen yrittänyt päivittää blogi tietojani, vielä onnistumatta)

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa